29.5.2019

Osaston jalkautuminen

Osasto jalkautui keskiviikkona 22.5.2019 Kouvolan seudun ammattiopistoon (KSAO), oppilaitoskäynnin merkeissä.

Jalkautuminen toteutettiin turvallisuusalan perustutkinnon opiskelijoiden keskuuteen. Päivän aikana käytiin läpi mm. ammattiosasto ja ammattiliitto -toimintaa, sekä jalkautujan omia kokemuksia yksityisen turvallisuusalan eri työtehtävistä.

Jo muutamia vuosia jatkuneen mainion yhteistyön KSAO:n turvallisuusalan opettajien sekä oppilaitoksen kanssa, päätti osaston hallitus muistaa tiistaina 28.5.2019 lukuvuoden aikana parhaiten menestyneitä nuoria opiskelijoita stipendein, joita jaettiin tällä kertaa kaksi kappaletta – kahdelle eri opiskelijalle.

Onnittelut valituille!